Loppumaton liike jatkui. Läpi tiettömien taipaleiden, ohi jylhien kivien, kautta pakkasen pysähdyttämien suopohjien. Kuin muistutuksena ihmiskunnasta mies näki kaksi viimeiset palveluksensa tehnyttä, kaatumaisillaan olevaa latoa. Siinä ne peräperää, kuin vanhoina kaveruksina seistä yrittivät, viimeiset miehisyytensä kokoon puristaen. Kohtalona olisi kuitenkin ennen pitkää kaatuminen ympärille jo kellahtaneiden kelojen joukkoon. Vailla panosta ihmiselle, joka niitä vielä muutama vuosikymmen sitten ahkerana käytti. Nyt, hyljättyinä, isäntien kaupungistuttua, vaille tehävää jätettyinä. Sammaloituneet, jo aikoja vuotaneet katot romahtamaan valmiina.

Miehellä ei ollut aikaa tai haluja jäädä latomörsäleitä ihailemaan, saatika säälimään. Eteenpäin oli puskettava, sillä pakkanen oli saanut seurakseen korvanperukoihin asti ulottuvan tuulen vingunnan. Se kylmetti oloa ja mieltä entisestään. Ei perhana, kuinka pitkä matka vielä olisi. Ja minne?

Saapui mies suuren veden rantaan. Katsoi sen jäiseen vaippaan verhoutunutta pintaa, jota lumituiskujen aikaansaamat kukkulat masensivat. Poissa oli veden voimakas virta, kesäisen tuulen aikaansaamat mahtiaallot. Siinä oli pakkasen vankina vuolas vetemme, odottaen sitä hetkeä, kun kevään lämpimät auringonsäteet antaisivat taas toivoa uudesta kesästä. Sulattaen lopulta tuon ahdistavan jääpeitteen ja päästäen järven taas tekemään sitä, mitä varten se oli luotu. Mutta sitä ennen piti virua tässä, teljettynä, vailla pienintäkään mahtia tai uhoa. Pakkasen armoilla.

Mies sovitti paksupohjaisen saappaansa lumituiskujen kukittamalle jään pinnalle. Edessä olisi monituisen monta askelta ennen kuin tämäkin ulappa olisi hoideltu. Vastaranta siintyi talvisen iltapäivän tummentaman pilvitaivaan sylissä tuskin havaittavana. Sinne olisi matkaa, mutta mentävä oli. Pimeään ei ollut jääminen, ei näillä keleillä. Vastarannalla olisi tiedossa hetken helpostus, ainakin yön mittainen pysähdys vanhaan autiotupaan. Sen antamaa suojaa ja lämpöä ajatelleen valkohapsinen, ahavoitunut mies jatkoi askeltaan. Saappaat upoten kerta toisensa jälkeen lumiseen vaippaan ja kohdaten sen alla olevan jään. Ja hetki hetkeltä määränpää tuli lähemmäksi...