Valkohapsinen, ahavoitunut mies saapui suuren paaden juurelle. Nyt kohosi edessä isoakin isompi, suorastaan jättimäinen vastus. Mies katseli sen jäisenkarkeata pintaa, mihin vuosituhansien valumat olivat muovaneet ikuisen verkostonsa. Uurteet tekivät järkäleestä jotenkin kokeneen näköisen. Ne muovasivat sen menneisyydessään niin paljon silomman posken täyteen elämänkokemusta.

Kuinka paljon se olikaan nähnyt. Synnyt, nousut, tuhot ja tuskat. Kuinka moni olikaan sen juurella surunsa itkenyt, valuttanut sen kyljille kyyneltensä tulvat. Ja kuinka moni oli sen todistamana ikuiset rakkautensa vannonut; palatakseen muutaman ajan kuluttua nyyhkimään ilmoille eron tuskat. Kuinka moni sitä olikaan väkivallalla kohdellut, kepein ja kivin pieksänyt, pahalla häpäissyt.

Mutta vailla isompia tunteita näytti paasi siinä seisovan. Mies kunnioituksesta tätä elämänasennetta kohtaan otti kouraansa kulkemisen lämmön kostuttaman karvalakkinsa, painoi valkean päänsä, jopa polvistui tämän käsittämättömän mahdin edessä. Nöyränä, hiljaisena, vaikka samankaltaiset tuskat kärsineenä. Jotakin kunnioittavaa sanoakseen avasi jo suunsa, huulillaan tapaili sanoja, lausetta. Mutta ei löytynyt tunteiden tulkintaa, sanallista. Äänen jo lähdettyä liikkeelle se järkeviä sanoja kohtaamatta purkautui pakkasilmaan jonkinlaisena murahduksena.  Vain höyryinen huokaisu kuiskahti ilmoille parran keskeltä. No, ehkä kivi jo tästäkin ymmärsi. Jos oli ymmärtääkseen.

Mies vielä katseensa nosti, sen jälkeen itsensä. Nöyryys pysyi silmissä, kun ne edelleen kunniotuksesta kosteina suuntasivat kohti tulevaa taivalta. Ohi kiven, ohi satojen samankaltaisten, vaikka ei välttämättä yhtä isojen. Matkaa oli jatkettava, sillä pysähtyminen merkitsi jäämistä entiseen, eikä siihen tässä taipaleen vaiheessa ollut enempää varaa kuin mahdollisuuksiakaan.

Taas alkoi kuulua tuttu narina saappaan alta. Taukoamaton, väliin horjahtava askellus. Loputon liike jatkui. Nyt yhtä kohtaamista rikkaampana; yhden sanattoman kivipaaden. Mutta karvalakin jälleen peittämässä päässä oli syntymäisillään jotakin uutta, jonka vain edessä oleva taivallus saattoi kehittää kokonaiseksi ajatukseksi. Ja sen kautta teoiksi.

Mies jatkoi yksinäistä kulkuaan...